Suomessa aitoja ekotekoja ovat ne, joilla turvataan kotimainen tuotanto ja teollisuus

Budjettiin esitetään polttoaineen veronkorotuksia. Tämä tulee tuntumaan erityisesti pitkien etäisyyksien Suomessa. Maaseudulle tällä on erityisen suuri merkitys. Kuljetuskustannuksien ennakoidaan nousevan. Kuljetuskustannukset tulevat näkymään tuotteiden hinnoissa. Kun tuotteiden hinta nousee, niin se tuntuu vaikutuksina myös ostovoimassa.

Suomalainen tuotanto ja maatalous tuskin ilahtuvat polttoaineen hintojen noususta. Maatilalle kuljetetaan tuotteita ja tavaroita. Samoin kuljetetaan maatilan tuotteita tiloilta eteenpäin. Tiloilla tarvitaan polttoaineita. Maaseudulla harva kuluttaa polttoaineita pelkästä kuluttamisen ilosta. Kuljetuksien, kyydityksien ja koneiden käytön vaatimat polttoaineet ovat tarpeeseen perustuvia. Eivät siis humpuukia ja hurvittelua.

Esitän avoimen kysymyksen kaikille hallituspuolueille. Oletteko laskeneet, kuinka merkittävä vaikutus tällä suunnitellulla verojen korotuksella on keskivertomaatilalle? Mikä on korotuksen vaikutus maatilalla vuositasolla?

Oletukseni on, ettei punaviherhallitus ole näitä laskenut. Unohtiko hallitus suunnitelmillaan kotimaisen, suomalaisen maaseudun? Missä on kotimaisen, lähiruoan arvostus?

Tämä korotus tuskin nostaa kotimaisen tuotannon kilpailukykyä. Missä ovat verohelpotukset, jotka tukisivat kotimaista ruoan tuotantoa? Suomessa ovat aitoja ekotekoja ne, joilla turvataan kotimainen tuotanto ja teollisuus. Nyt suunnitellulla veronkorotuksella tunnutaan olevan sitä vastoin lyttäämässä maaseutua alaspäin.

En kannata polttoaineveron korotuksia, enkä valtion omaisuuden myyntiä

Budjettikeskustelu käy vilkkaana. Mihin on rahaa ja mihin ei? Perussuomalaiset eivät hyväksy polttoaineen veronkorotuksia. Korotukset tulevat vaikuttamaan pitkien etäisyyksien Itä-Suomessa. Ihmiset tarvitsevat autoja.


Hallitus on lupaillut kevennyksiä pienituloisille tuloverotukseen. Tosin tuntuu siltä, että sitten luvattu helpotus otetaan reilusti takaisin polttoaineveron kiristyksenä.


Polttoaineveron korotukset tulevat vaikuttamaan moniin hintoihin. On selvää, että ihmiset tarvitsevat kulkea paikasta toiseen. Samoin tuotteet ja tavarat kuljetetaan pääasiassa kumipyörillä perille asti. Kuljetuskustannusten nousu tullee näkymään hinnoissa.


Mitä tämä korotus vaikuttaa suomalaiseen maatalouteen ja kotimaiseen ruoan tuotantoon? Onkohan hallitus laskenut tätä? Paljonko lisäkustannuksia tulee maatiloille polttoaineen veronkorotuksista? Ilman kotimaista tuotantoa ei ole kotimaista lähiruokaa.


Toki budjetissa ihmetyttää myös reilu velan ottaminen, joka on jopa kaksi miljardia. Valtion omaisuutta suunnitellaan lisäksi myytävän miljardin edestä. Kuulostaa erittäin ikävälle, varsinkin kun budjetissa olevia euroja tuntuu valuvan kohtuuttomasti ulkomaille.
En kannata polttoaineen veron korotuksia, enkä ole ollenkaan innostunut valtion omaisuuden myynnistä tässä tilanteessa.