Tein ministerille eduskunnassa kirjallisen kysymyksen liittyen reseptilääkkeistä perittävään 50 euron alkuomavastuuseen. Kelan korvausta aletaan saada korvauksen piiriin kuuluvista reseptilääkkeistä vasta kun on ensin ostanut lääkkeitä 50 eurolla vuosittain.
Tiedustelin, onko hallitus aikonut poistaa 50 euron alkuomavastuun ja milloin tämä tapahtuu. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kertoi vastauksessaan, ettei päätöksiä alkuomavastuuta koskevien säännösten muuttamisesta tai poistamisesta ole tehty. Antti Rinteen hallituksen ohjelman mukaan lääkehuollon kokonaisuutta uudistetaan, toteaa ministeri.
Vastauksessa kerrottiin myös, että mikäli alkuomavastuu poistettaisiin, olisi mahdollisesti valtiolla lisärahoituksen tarve jopa 84 miljoonaa. Joten tuntuu sille, ettei hallitus ole poistamassa 50 euron alkuomavastuuta.
Kommentoin kirjallisessa kysymyksessäni myös sitä, että asiakkaat voivat joutua eriarvoiseen asemaan riippuen siitä missä järjestyksessä vuoden alussa ostetaan eri korvausluokkiin kuuluvia lääkkeitä. Tämä tulee ajankohtaseksi, jos korvattavia lääkkeitä ostetaan esimerkiksi eri päivinä ennen alkuomavastuun täyttymistä. Siinä voi käydä niin, että jos kaksi henkilöä ostaa samat lääkkeet, mutta eri ostojärjestyksessä, niin yhteishinta muodostuu erilaiseksi.
Ministeri kommentoi tähän, että asiakas voi saada apteekista tukea hänelle edullisimman ostojärjestyksen selvittämiseen.
Käytännössähän se menee niin, että asiakkaalle on edullisempaa ostaa vuoden alussa ensin osittain korvattava lääke ja vasta sen jälkeen isompaan korvausluokkaan kuuluva lääke. Useita lääkkeitä samanaikaisesti ostettaessa tietokoneen ohjjelma laskee asiakkaalle edullisemman mukaan hinnan. Kaipaisin keskustelua lääkekorvausasioissa myös omavastuiden yhdistämiseen. Miksi paljon terveydenhuollon palveluita käyttävä joutuu kerryttämään erikseen omavastuukattosumman lääkärikäynneistä, lääkekuluista ja kyydityksistä? Eikö olisi jo aika nämä omavastuut yhdistää? Siinä eräs toiveeni hallitukselle. Tämä muutos helpottaisi rahallisesti paljon terveydenhuollon palveluita käyttävän alkuvuotta.