Hyvin organisoidut rokotukset ovat tärkeitä, jotta pandemia saadaan hillittyä. Rokotteiden hankinnan ja jakelun täytyy olla takkuamatonta. EU-komissio on jo tammikuussa kehottanut rokottamaan yli 80-vuotiaat ikäihmiset ennen maaliskuuta. Eri puolilla Suomea tilanne vaihtelee huomattavasti. On ollut ongelmia saada rokotteita.
Samoin EU-komissio on kehottanut, että vähintään 80% terveydenhuollon työntekijöistä olisi rokotettu ennen maaliskuuta vuonna 2021. Rokotustahti tuntuu hitaalle sen myötä paluu entiseen normaaliin karkaa koko ajan kauemmaksi. Tein kirjallisen kysymyksen, miten aikataulut pitävät paikkaansa ja mitä Suomi aikoo tehdä, että EU-komission kehotus toteutuu.
Kategoria: Hallitus
Kuntaliitoskuntien osalta selvitettävä soten vaikutuksista
Pidän vaikutusarviointeja tärkeinä. Erityisen merkittäviä ne ovat, kun tehdään Suomen historian suurinta hallinnon uudistusta. Sote-uudistus vaikuttaa hallinnollisesti siten, että lähikuntapäättäjät eivät enää olekaan päättämässä kunnan terveys- ja sosiaalipuolen asioista. Päätöksenteko siirtyy kauemmas.
Kuntaliitoksia tehdessä vaikutusarviot kuntalaisiin, yrityksiin ja muihin liittyviin asioihin ovat tärkeitä. Valitettavasti kuntaliitoksissa ei aina ole tehty riippumattomia tai puolueettomia vaikutusarvioita. Joskus esimerkiksi eroista liittyvien kuntien maapolitiikan osalta on saatettu todeta vain sen olevan erilaista.
Kuntaliitoksen tehneiden kuntien osalta on hyvin vähän tarkasteltu liitoksen jälkeisiä vaikutuksia ja verrattu niitä vastaaviin itsenäisinä pysyneisiin kuntiin. Sote-uudistus vaikuttaa myös kuntaliitoskunnissa. Kuntalaisille nämä vaikutuksien arvioinnit ovat tärkeitä.
Tein ministerille kirjallisen kysymyksen, kuinka tarkastellaan kuntaliitoskuntia ja millaiset vaikutusarvioinnit tehdään jo aiemmin kuntaliitoksen tehneiden kuntien osalta liittyen mahdolliseen sote-uudistukseen.
Miksi ministereiltä ei saa vastauksia? Eikö uskalleta ottaa kantaa?
Tein tammikuussa kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi, kuinka hallitus aikoo puuttua lastensuojelullisesti toimintaan, jossa lapset kotonaan altistuvat terroristijärjestön propagandavideoille ja aseita käytetään lapsien leluina?
On uutisoitu, että lapsille on näytetty terroristijärjestön propagandavideoita ja oikeat aseet ovat olleet ainoita leluja. Viime aikoina on uutisoitu suojelupoliisin olevan huolissaan Suomessa tapahtuvasta radikalisoitumisesta, jota on ollut havaittavissa osassa perheissä. Ministeri Kiurun vastaus oli pitkälti kopio lastensuojelulaista yms. Varsinaiseen kysymykseen hän ei ottanut kantaa.
Väkivaltainen ideologia tekee väkivallasta hyväksytyn tavan toimia ja kannustaa väkivaltaan. Havaittu tilanne on vakava ja otettava tosissaan. Aiheesta ei ole syytä vaieta. Vaikka vanhemmat ovat aina vastuussa kasvatuksesta, on myös yhteiskunnalla vastuu silloin, kun puhutaan lasten radikalisoinnista. Vanhemmilla saa olla erilaisia ideologioita ja poliittisia kantoja. Nyt kyseessä on kuitenkin toiminta, missä lapsia kasvatetaan väkivaltaiseen ideologiaan ja sellaiseen tulee myös yhteiskunnan puuttua.
Eihän omaishoitajia unohdeta sotessa?
Omaishoidon rooli tulee kasvamaan. Omaishoitoon tarvitaan lisää resursseja ja enemmän rahoitusta. Sote-uudistus mullistaa Suomen kuntien ja terveydenhuollon rahoituksen sekä hallinnon. Sote-suunnitelmissa ei kuitenkaan suoraan luvata lisärahoitusta omaishoitoon, vaikka se on tulevaisuudessa vielä merkittävämmässä roolissa. Koska omaishoito on niin merkittävä osa terveydenhuoltoamme, tulisi se ottaa huomioon soteuudistuksessa ja ennen kaikkea sen rahoituksessa.
Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia. Omaishoitajat muodostavat merkittävän osan terveydenhuollostamme. Tällä hetkellä meillä on noin 60 000 omaishoitajaa, jotka säästävät yhteiskunnallemme valtavan summan vuodessa. Omaishoidontuen saajista 58 % on 65 vuotta täyttäneitä. Puhutaan miljardisäästöistä vuodessa. Ilman omaishoitajia koko terveydenhuoltomme on vaarassa. Meillä ei ole hoitopaikkoja, henkilökuntaa tai rahaa hoitaa 60 000 omaishoidettavaa laitoksissa tai palveluasumisessa.
Tein kirjallisen kysymyksen, miten omaishoidon asemaa parannetaan sotessa ja miksei lisärahoitusta ole soteuudistuksessa näkyvissä.
Isis-naisten kanssa näyttää olevan piikki auki
Tein kirjallisen kysymyksen, paljonko al-Holin liittyvät kustannukset ovat olleet tähän mennessä ja paljonko toimiin aiotaan vielä varata. Ministeri Haavisto vastasi, etteivät lopulliset kustannukset ole vielä selvillä, mutta 15.12.2019 mennessä kokonaiskustannukset olivat noin 277 000 euroa.
Haavisto ei vastannut kansanedustajan tekemään kirjalliseen kysymykseen, minkä verran rahaa näihin kotiutustoimiin vielä varataan. Tarkoittaako tämä, että piikki on auki, eikä minkään laista ylärajaa ole olemassa.
Lisää tulossa
Verkkouutiset uutisoi 29.12.2020, että Ruotsin radion mukaan Suomi aikoo kotiuttaa lisää ”ISIS-terroristeja”. Uutisen mukaan Suomen viranomaisilla on aikomus tuoda loputkin Isis-naiset ja heidän lapsensa Suomeen. Ulkoministeriön erityisedustaja Jussi Tanner sanoo Ruotsin Radion haastattelussa, että mikäli Isis-naisia ja heidän lapsiaan ei noudeta, siitä voisi muodostua pitkällä tähtäimellä turvallisuusriski.
Pidän itse huomattavasti isompana turvallisuusriskinä näiden Isiksen kannattajien tuomista Suomeen. Lapsistakin osa on lähes täysi-ikäisiä ja todennäköisesti saaneet jo vuosia ideologista ja aseellista koulutusta terroristiseen toimintaan.
Turvallisuusuhka ei näytä vaikuttaneen mitenkään vihervasemmistohallituksen siunaamaan operaatioon tuoda näitä isisnaisia, jotka ovat lähteneet vapaaehtoisesti äärimmäiseen julmaan terroristiseen tarkoitukseen perustettuun Isiksen ”valtakuntaan” ja pysymään siellä viimeiseen asti lastensa hyvinvoinnista välittämättä.
Kun kaikki nämä Isis-naiset ja heidän jälkikasvunsa on tuotu Suomeen, alkavatko sitten perheenyhdistämiset lasten edun vuoksi? Tuodaanko sitten tänne myös Isis-isät, ne taisteluissa kouliintuneet veteraanit? Eduskunta ei tunnu olevan tietoinen mahdollisista leiriin liittyvistä jatkosuunnitelmista. Päätöksenteko on ulkoistettu hallitukselta virkamiehille, vaikka kyseessä on merkittävästä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavista asioista.
Rahaa riittää
Nyt kun on tullut esille suunnitelma kaikkien Suomeen siteitä omaavien leirillä olevien tuomiseen Suomeen, niin kustannukset tulevat olemaan varmasti huomattavasti ilmoitettua korkeammat.
Tuontikustannukset tulevatkin todennäköisesti olemaan vain pieni osa todellisista kustannuksista. Kustannuksiin pitäisi laskea myös näiden isisnaisten ja heidän lastensa elatus, terapiat, kuntoutus ja muut kotoutustoimet. Pääsemme varmasti aika suuriin summiin, jos kokonaiskustannukset lasketaan.
Täytyy ihmetellä, miten hallituksella riittää loputtomasti rahaa näihin ideologisiin hankkeisiin, mutta kun puhutaan vaikkapa suomalaisista vanhuksista, niin rahaa ei ole koskaan riittävästi. Mitä jos tuokin raha olisi käytetty vaikkapa lastensuojeluun tai omaishoitoon.
Nyt suurempi turvallisuusriski kuin aikaisemmin
Näiden nyt tuotujen ja leirillä vielä olevien naisten suhteen täytyy muistaa, että he ovat niitä, jotka ovat olleet isiksen toiminnassa mukana aivan viimeiseen asti. He ovat myöskin pitäneet lapsensa mukana aivan viimeiseen asti. Jos he oikeasti olisivat irtautuneet terroristisesta ajattelusta ja ajatelleet edes vähän lastensa etua, he olisivat tulleet pois tuolta jo vuosia sitten. Tämä on se syy, miksi juuri nämä naiset muodostavat meille tuvallisuusriskin.
En ole tyytyväinen ministeri Ohisalon vastaukseen
Poliisin verkkosivuilla julkaistiin 17.11.2020 ilmoitus, että Elokapina-ryhmän mielenosoitus katkaiseen liikenteen yli viiden tunnin ajaksi Helsingin keskustassa. Liikenteen ohjauksesta vastasi poliisi ja julkinen liikenne kulki poikkeusreittejä. Osa alueen vanhuksista tai työ-, koulu- tai asiontimatkalaisista ei pystynyt käyttämään tarvitsemiaan julkisenliikenteen pysäkkejä.
Poliisilla selkeä ohjeistus
Poliisin oma ohjeistus mielenosoituksen järjestäjille ohjeistaa, että soveltuva paikka mielenosoituksille on sellainen, jossa se ei häiritse liikennejärjestelyjä, liikkumista yleisellä paikalla tai estä pääsyä esimerkiksi johonkin liiketilaan. Poliisi voi myös siirtää mielenosoituksen, jos se häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä tai jos liikenteen sujuvuus sitä vaatii. Kadun sulkeminen viideksi tunniksi liikenteeltä ei varmasti ole näiden ohjeiden mukaista.
Kirjallinen kysymys
Esitin
ministerille kirjallisen kysymyksen, onko ministeriö hyväksymässä mielenosoituksissa
julkisen tien käytön häiriintymisen jopa sallimalla katkaista liikenne ja estää
tien käyttö, ilmoituksen perusteella ja poliisin avustuksella.
Ministeri Ohisalo vastasi kirjalliseen kysymykseen näin:
”Kokoontumislaissa säädellään kokouspaikoista ja niitä koskevista rajoituksista. Yleisen kokouksen saa järjestää ulkona yleisellä torilla, aukiolla, katualueella tai muussa sellaisessa kokoustarkoitukseen soveltuvassa yleisessä paikassa. Jos yleisen kokouksen järjestäminen ilmoitetussa paikassa vaarantaa ihmisten turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle, häiritsee kohtuuttomasti muun muassa sivullisia tai liikennettä, poliisi voi yhteyshenkilön kanssa neuvoteltuaan osoittaa kokouksen siirrettäväksi toiseen, kokouksen tarkoituksen kannalta sopivaan paikkaan. Edellytyksenä kuitenkin on, että häiriön voidaan katsoa objektiivisin perustein ylittävän kohtuuden rajat.
Mielenosoituksia koskevista rajoituksista päätetään kokoontumislaissa säädetyillä tavoilla itsenäisesti poliisissa eikä sisäministeriöllä ole roolia tässä päätöksenteossa.”
Ministeri siis pesi kätensä koko jutusta
Julkiset tiet ovat tehty liikkumista varten. Julkisen tien käytön rajoittamiselle pitää olla perusteet. Helsingissä on liikenteen kulkua estetty aikaisemminkin estetty mielenosoituksella, johon poliisi on puuttunut. Tuolloin mm. sisäministeri, jonka toimenkuvaan kuuluvat myös poliisiasiat ja sisäinen turvallisuus, kyseenalaisti poliisin toimintaa. Kuinka paljon vastuuministerin kannanotot vaikuttivat poliisin toimintaan seuraavassa mielenosoituksessa?
Onko Elokapina-ryhmällä erivapauksia?
Elokapina määrittää itse toimintaansa omilla nettisivuillaan, että he käyttävät mm. kansalaistottelemattomuutta saadaksemme aikaan tarvittavia muutoksia. Kansalaistottelemattomuus on määritelmän mukaan yksiselitteisesti lainvastaista toimintaa ja kansalaistottelematon henkilö rikkoo vakaumuksellisista syistä lakia.
Mielipiteenvapaus ja sananvapaus ovat tärkeitä. On julkisen pohdinnan paikka, onko julkisen liikenteen pysäyttäminen mielenosoituksen vuoksi poliisin avustamana hyväksyttävää. Pohdintaa aiheuttaa myös se, voiko mikä tahansa mielenosoitus vain ilmoituksen perusteella katkaista liikenteen missä päin Suomea tahansa ja mitenkä pitkäksi aikaa tahansa. Onko huolestuttava, jos poliisi ei kohta uskalla puuttua mielenosoituksiin, ei edes, jos liikenne katkaistaan.
Kuka maksaa turpeentuotannon alasajosta johtuvan turvesoiden uudelleenmetsityksen kustannukset?
Suomessa turve tuotetaan vastuullisella ja kestävällä tavalla. Suomen turvemaista on turvetuotannossa ympäristöhallinnon ympäristöluparekisterin mukaan 64 000 hehtaaria eli 0,8 % Suomen turvemaista. Yhteensä turvemaita on Suomessa 9,08 miljoonaa hehtaaria.
Hallitusohjelman mukaan hallituksen keskeisin tavoite on Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Osana tätä suunnitelmaa on energiaturpeen käytön vähentäminen. Käytännössä tämä on osoittautumassa energiaturpeen tuotannon alasajoksi etuajassa.
Kun tuotanto ajetaan alas etuajassa, laskelmien mukaan noin 15 000 suohehtaarilta jää energiaturpeen nosto kesken. Soiden uudelleenmetsitys on hankalaa ja kallista. Metsänistutuksen hinnaksi arvioidaan olevan 200-300 euroa hehtaarilta. Hintaa nostaa se, että hapan suo pitää tuhkata ennen istutusta. Istutuksen hinnaksi tulee noin 30 – 45 miljoonaa euroa.
Tein kirjallisen kysymyksen, että kuka maksaa turpeentuotannon alasajosta johtuvan turvesoiden uudelleenmetsityksen kustannukset.
Mitä ovat sähköautoilun kustannukset eri puolilla Suomea?
Hallitusohjelman mukaan hallituksen keskeisin tavoite on Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Osana tätä suunnitelmaa on liikenteen päästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Keskeisenä tavoitteena tämän suunnitelman toteutumiseen on henkilöliikenteen sähköistäminen.
Liikenteen sähköistäminen tarkoittaa myös tavoitetta siirtyä sähköautoihin. Sähköautoilu on kustannuksiltaan varmasti erilaista pitkien etäisyyksien Suomessa. Myös sähkönsiirtohinnoissa on suuria eroja eri alueilla ja myös tämän vaikuttaa sähköautoilun kustannuksiin.
Jos Suomessa siirrytään laajamittaisesti sähköiseen henkilöliikenteeseen, on myös varmistettava, että sähköä riittää kaikille ilman ylimääräisiä lisäkustannuksia esim. pääsulakekoon muutokset omakotitaloissa tai jakelumuuntajien uusimiset maksavat. Kuinka paljon sähköautolla ajaminen maksaa eripuolilla Suomea, ottaen huomioon erilaiset sähkönsiirtohinnat ja haja-asutusalueen pitkät työmatkat.
Riittääkö sähköä ilman erillisiä hankintakustannuksia kaikille tarvitsijoille, jos Suomessa siirrytään suuressa mittakaavassa sähköiseen henkilöliikenteeseen? Kuka maksaa pääsulakekoon tai jakelumuuntajien muutokset? Tein näistä kirjallisen kysymyksen ministerille.
Tein kirjallisen kysymyksen, miten koronarokotustiedot tallennetaan kansalaisten osalta selkeällä tavalla, koska nykyisin ei ole olemassa Suomessa yhtenäistä järjestelmää, josta kansalaisen ajantasaiset rokotetiedot löytyvät.
Kuinka paljon ollaan valmiita maksamaan Isisterroristien ja heidän perheidensä tuomisesta Suomeen?
Suomalaisia on pitkään puhuttanut al-Hol leirin tapahtumat ja kotiuttamiset. Kyseiseltä leiriltä on jo kotiutettu isisnaisia ja heidän lapsiaan Suomeen. Lapsista osa on lähes täysi-ikäisiä. Useita tahoilta on nostettu esiin sekä näiden isisnaisten, että heidän lastensa kautta tuleva turvallisuusuhka suomalaisille.
Turvallisuusuhka ei kuitenkaan ole vaikuttanut mitenkään vihervasemmistohallituksen siunaamaan operaatioon tuoda näitä isisnaisia, jotka ovat lähteneet vapaaehtoisesti äärimmäiseen julmaan terroristiseen tarkoitukseen perustettuun Isiksen ”valtakuntaan” ja pysymään siellä viimeiseen asti lastensa hyvinvoinnista välittämättä.
Lisäksi eduskunta ei tunnu olevan tietoinen mahdollisista leiriin liittyvistä jatkosuunnitelmista. Päätöksenteko on ulkoistettu hallitukselta virkamiehille, vaikka kyseessä on merkittävästä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavista asioista.
Rahaa riittää
Kokonaiskustannuksiksi aiemmin esitetty arvio on noin 300 000 euroa. Nyt kun on tullut esille suunnitelma kaikkien Suomeen siteitä omaavien leirillä olevien tuomiseen Suomeen, niin kustannukset tulevat olemaan varmasti huomattavasti korkeammat. On vaikeaa keksiä, mihin ammattiin terroristiseen toimintaan osallistuminen pätevöittäisi, joten kovin nopealla aikataululla näitä isisnaisia tai heidän lähes täysi-ikäisiä lapsiaan tuskin työmarkkinoilla nähdään.
Tuontikustannukset tulevatkin todennäköisesti olemaan vain pieni osa todellisista kustannuksista. Kustannuksiin pitäisi laskea myös näiden isisnaisten ja heidän lastensa elatus, terapiat, kuntoutus ja muut kotoutustoimet. Pääsemme varmasti aika suuriin summiin, jos kokonaiskustannukset lasketaan. Täytyy ihmetellä, miten hallituksella riittää loputtomasti rahaa näihin ideologisiin hakkeisiin, mutta kun puhutaan vaikkapa suomalaisista vanhuksista, niin rahaa ei ole koskaan riittävästi. Mitä jos tuokin raha olisi käytetty vaikkapa lastensuojeluun tai omaishoitoon.
Nyt suurempi turvallisuusriski kuin aikaisemmin
Näiden nyt tuotujen ja leirillä vielä olevien naisten suhteen täytyy muistaa, että he ovat niitä, jotka ovat olleet isiksen toiminnassa mukana aivan viimeiseen asti. He ovat myöskin pitäneet lapsensa mukana aivan viimeiseen asti. Jos he oikeasti olisivat irtautuneet terroristisesta ajattelusta ja ajatelleet edes vähän lastensa etua, he olisivat tulleet pois tuolta jo vuosia sitten. Tämä on se syy, miksi juuri nämä naiset muodostavat meille tuvallisuusriskin.
Tein kirjallisen kysymyksen ministerille, paljonko al-Holin liittyvät kustannukset ovat olleet tähän mennessä ja paljonko toimiin aiotaan vielä varata.
Alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tai väkivaltaiseen ympäristöön tai yhteisöön muutettava rangaistavaksi
Tein eduskunnalle toimenpidealoitteen, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tai väkivaltaiseen ympäristöön tai yhteisöön muutetaan rangaistavaksi.
Suomesta on lähtenyt useita naisia lastensa kanssa Irakin ja Syyrian alueella olleeseen äärimmäisen julmaan ja väkivaltaiseen Isis-kalifaattiin. Kalifaatin tarkoitus oli alistaa kaikki kansat valtaansa. Isis noudattaa islamin sunnalaista tulkintaa, joten kaikkien muiden uskontokuntien edustajien lisäksi sen vihollisia ovat myös shiiamuslimit.
Monet terrorismin asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei kukaan Isisin riveihin länsimaista lähtenyt ole voinut olla tietämätön järjestön rikoksista.
Naisten roolit Isisin Kalifaatissa tai al-Holin leirillä ovat varsin epäselviä
Supon mukaan naiset ovat yleisesti ottaen osallistuneet erilaisiin värväyksiin, propagandan tuottamiseen ja rahoituksen kaltaisiin tehtäviin. Myös aseellinen toiminta on ollut mahdollista.
YK:n alainen Counter-Terrorism -komitean toiminnanjohtaja varoitti syksyllä 2020, että terroristijärjestö Isisissä mukana olevien naisten vaarallisuutta on aliarvioitu sukupuolirooleihin liittyvien stereotypioiden vuoksi. CTED:n raportissa muistutettiin, että Isis-naiset ovat tukeneet sotarikoksia ja terrori-iskuja. Raportissa sanotaan myös, että Isis-naisten roolia ei aina oteta tarpeeksi vakavasti siksi, että perinteisiin sukupuolirooleihin kuuluu ajatus naisesta esimerkiksi uhrina. CTED vetosikin kaikkiin maihin ja toivoi näiden ottavan vakavasti naisten roolin Isisin riveissä.
Naisten rooli on myös ollut kasvattaa lapsia järjestön ideaalin mukaisiksi tuottaen tulevaisuuden johtajia, taistelijoita ja kannattajia Isisille. Aseellinen koulutus on saattanut alkaa jo taaperoikäisenä. Isis on julkaissut videoita, missä 3-vuotias ampuu lähietäisyydeltä miehen kuoliaaksi päähän ampumalla ja sen jälkeen ylistää jumalaa. Isis on julkaissut videoita, joissa 9 ja 13 -vuotiaat teloittavat miehen katkaisemalla kaulan veitsellä.
Supon arvion mukaan naisilla on ollut keskeinen rooli jesidivähemmistöön kuuluvien naisten ja lasten orjuuttamisessa. Jesidinaiset ovat useaan otteeseen kertoneet, että heidän täysin järjestelmälliseen orjuuttamiseen, kiduttamiseen ja raiskaamiseensa eivät syyllistyneet pelkästään miehet vaan myös Isisin toiminnassa mukana olleet naiset.
Suomeen palanneet ja vielä al-Holin leirillä olevat ovat niitä, jotka pysyivät viimeiseen asti Isisin viimeisellä hallinta-alueella
Voidaan aiheellisesti kysyä, miksi he eivät ole pyytäneet apua kotimaansa viranomaisilta aikaisemmin. Kaikkihan ovat olleet alueella jo vuosia. Heidän halunsa pysyä Isisin kalifaatissa on tämän perusteella mennyt heidän lastensa edun edelle.
Brittiläisen ajatushautomo Quilliamin raportin mukaan Isisin kalifaatissa olleilla lapsisotilailla on hyvin vähän toivoa saada takaisin normaali elämä. He kärsivät vakavista psyykkisistä ja henkisistä traumoista ja päätyvät jopa itsemurhiin.
Huoltaja, joka vie tarkoituksella huollettavansa tällaiseen ympäristöön ei voi olla kykenevä toimimaan huoltajana. Alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tarkoitukseen perustettuun ympäristöön tai yhteisöön osoittaa huoltajalta täydellistä piittaamattomuutta lapsen henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Mikäli huoltaja palaa tai tuodaan Suomeen, tulee hänelle määrätä tuntuva rangaistus. Lapsi tulee ottaa huostaan tällaiselta huoltajalta.