Kuinka paljon kausityöntekijöiden rokottaminen kuormittaa pieniä kuntia

Olen huolissani, kuormittuuko pienten kuntien terveydenhuolto taloudellisesti tai henkilöstön suhteen kohtuuttomasti, ulkomaisen työvoiman koronatestien vuoksi. Tein asiasta kirjallisen kysymyksen. Kasvaako kuntien terveys- ja hoitovelka näiden vuoksi.

Muutamassa viikossa koko viime vuoden määrä testejä

Marjatiloille töihin tuleva ulkomainen kausityövoima testataan koronaviruksen varalta ohjeistuksen mukaan rajalla. Toinen koronatesti on tehtävä kolmen päivän kuluessa tiloilla. Vaihtoehtona on kahden viikon karanteeni.

Pelkästään Pohjois-Savon alueelle tulee noin 5000 ulkomaista kausityöntekijää, joista Suonenjoen alueelle noin kaksi tuhatta. Esimerkiksi Suonenjoella koronatestaukset hoitaa Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, johon kuuluu Rautalampi ja Suonenjoki. Kuntien asukasmäärä on yhteensä alle 10 000 henkilöä. Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä teki viime vuonna yhteensä 2300 koronatestiä.

Nyt ulkomaalaisille kausityöntekijöille pitäisi tehdä saman verran testejä muutamassa viikossa. Yhden testin hinta on 75 euroa. Kausityöntekijöiden testikustannukset Suonenjoen alueella olisivat siten 172 500 euroa ja sen lisäksi tulevat mm. työvoimakustannukset.

Riittääkö kuntalaisille hoitoa ja hoitajia?

Kesän aikana normaalisti pidetään terveydenhuollossa kesälomat ja vastaanotoissa on kesäsulkuja työntekijöiden vähyyden takia. Tiloilla tehtävien testauksien vuoksi terveydenhuollon työvoimaa ei riitä normaaleihin lääkäreiden ja hoitajien vastaanottoaikoihin. Tämän seurauksena kuntalaisten terveys- ja hoivavelka kasvaa entisestään. Ulkomaalaisen työvoiman testaamiskustannukset ovat kohtuuttomat pienille kunnille. Tulisiko valtion korvata täysimääräisesti kaikki koronan testauskustannukset kunnille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *