Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) haluaa, että huumeiden käytöstä ei rangaistaisi. Ministerin kanta on hyvin vastuuttoman ja pelottavan tuntuinen.
Vihreiden puoluekokous on päättänyt tavoitella luopumista kannabiksen käytön
rangaistavuudesta
Vihreät tavoittelevat myös, että pieniä määriä saisi pitää hallussaan ja jopa kasvattaa kannabista omaan käyttöönsä ilman pelkoa rangaistuksista. Tämä on erittäin vakava suunta, jolle vihreät ovat innokkaasti lähteneet.
Sisäministerin
huumemyönteisyys tuntuu hälyttävälle. Sisäministeri vastaa kansalaisten
turvallisuudesta. Tämän alaisuuteen kuuluu poliisi ja rajavalvonta. Voiko siis
huumemyönteinen sisäministeri olla tehtäviensä tasalla?
Miten käy kansalaisten turvallisuuden?
Jo nyt Suomessa huumeongelma lisääntyy koko ajan. Perheissä on ongelmia ja yhä
nuoremmilla on ongelmia huumeiden takia. Huumeongelmaa ei ole saatu Suomessa
riittävästi hoidettua kuntoon.
Huumeiden aiheuttamien ongelmien hoitoon ei ole riittävästi rahoitusta edes
nyt. En usko, että vihreiden idea kerätä
veroja huumeista ja rahoittaa sillä haittakäytön hoitamista on järkevää. On
erittäin outoa, jos Suomen huumeongelmaa yritettäisiin hoitaa sillä, että huumeiden
käyttö laillistetaan. Laillistaminen päin vastoin lisäisi ongelmia.
Turvallisuudesta vastaava ministeri Ohisalo, miten estätte, ettei muu
huumeiden käyttöön liittyvä rikollisuus lisäänny?
Huumeita ei tule laillistaa. Miedoista huumeista yleensä siirrytään vahvempiin
ja ongelmat syvenevät. En voi ymmärtää turvallisuudesta vastaavan ministerin
arvopohjaa näin vakavassa asiassa.