Miten on mahdollista, että hallitus on antanut turpeen tuotannon romahtaa?

Helsingin Sanomat uutisoi 15.11.2021, että turpeen tuotanto on romahtanut, eikä turvetta enää tuoteta riittävästi huoltovarmuuden takaamiseksi. Kotimainen turve on ollut erittäin tärkeä energianlähde, kun puhutaan huoltovarmuudesta. Huoltovarmuuskeskuksesta muutosta pidetään dramaattisena.

Olemme myös menettämässä kotimaisen ylivoimaisesti parhaan kasvu- ja kuivikealusta, jota käytetään kasvihuoneissa ja eläintenkasvatuksessa. Kuiviketurpeen käytön takia lintujen jalkapohjat, joita pidetään hyvinvoinnin mittareina, ovat poikkeuksellisen terveet. Kotieläintuotannossa yleisesti käytössä oleva kuiviketurve on imukyvyltään ja happamuudeltaan sellaisia, että nykyisen kaltainen tilanne on saavutettu kotimaisessa broilerintuotannossa vain kuiviketurpeen takia.

Suomi on niitä harvoja maita, joissa siipikarjantuotannossa ei käytetä antibiootteja. Kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n mukaan antibioottiresistenssi on yksi suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhista ja todellinen uhka myös Suomessa. Suomalaisessa broilerissa ei ole salmonellaa, eikä antibiootteja. Antibioottien tehon säilyttämisen yksi avain on antibioottien käyttötarpeen vähentäminen lihatuotannossa ja sitä kautta ihmisten ravinnon kautta saadun antibioottien määrän väheneminen.

Hapan turve on antiseptista, sitoo ammoniakkia ja kosteutta. Lisäksi sillä on bakteerien kasvua estäviä ominaisuuksia. Turve toimii myös linnuille virikkeenä ja on erinomaista kylpymateriaalia linnuille. Käytön jälkeen kuivike käy sellaisenaan lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi pellolle. Turpeelle on etsitty vaihtoehtoja esimerkiksi ruokohelpistä, kuituhampusta tai nollakuidusta. Mikään näistä ei ole ollut yhtä puhdasta kuin turve. Teollisuuden sivuvirroista tai pellosta otetusta kuivikkeesta on löydetty kampylobakteereita ja salmonellaa.

Turvetta tarvitaan myös tulevaisuudessa. Venäjällä ja Baltian maissa suunnitellaan turvetuotannon lisäämistä, koska kysyntää riittää. Sieltähän meidän täytyy todennäköisesti ainakin kasvu- ja kuiviketurve hankkia, jos kotimaista ei ole saatavilla. Melkoiselle hölmöläisten hommallehan tämä vaikuttaa.

Miten turvataan maastopalojen sammuttamiseen tarvittavan kaluston riittävyys, kun turvetuotanto ajetaan alas?

Maastopalojen sammuttamiseen tarvitaan asiaankuuluvaa kalustoa. Ellei paloja saada hallintaa, voi tilanne pahentua merkittävästi ja aiheuttaa monenlaista vaaraa ja tuhoa. Maastopalojen sammuttamiseen on avuksi tarvittu turveyrittäjien kalustoa, jota onneksi on ollut vielä saatavilla maassamme. Turvealan alasajon seurauksena myös turvealan koneita ja kalustoa hävitetään tai myydään muihin maihin.

Miten turvataan maastopaloissa tarvittavan kaluston riittäminen ja ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuus, koska turvealan alasajon myötä turvealan niin kalusto kuin ammattitaitoinen käyttäjäkunta tulee tulevaisuudessa vähentymään? Hallitusohjelman mukaan hallituksen keskeisin tavoite on Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Osana tätä suunnitelmaa on energiaturpeen käytön vähentäminen. Käytännössä tämä on osoittautumassa energiaturpeen tuotannon alasajoksi etuajassa. Kotimaisen turvetuotannon alasajosta paljastuu koko ajan lisää näkökulmia, joissa turvealan alasajo vaarantaa huoltovarmuutta, eläinten hyvinvointia, kotimaista elintarviketuotantoa ja nyt jopa paloturvallisuutta. Tein asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille.

Mitä hallitus aikoo tehdä, että kotimaisen käyttökelpoisen kuiviketurpeen ja kasvuturpeen kustannukset pysyvät kilpailukykyisenä Suomessa?

Energiaturvetta nostettaessa, suon maatuneesta pintakerroksesta saadaan kuiviketurvetta, jota käytetään sekä kasvualustana, että esimerkiksi lypsykarjan ja siipikarjan kuivikkeena. Jos turpeentuotanto ajetaan alas, mistä jatkossa saadaan kuiviketurvetta?

Hinnat nousevat?

Olen huolissani kuivike- ja kasvuturpeen hintojen noususta ja tekikin asiasta kirjallisen kysymyksen. Turvetuotannon alasajo tuntuu energian kuluissa. Kun uusien soiden avaamista ei tapahdu, niin kasvualustat ja myös kuiviketurpeet tuodaan todennäköisesti pian kokonaisuudessaan ulkomailta. Venäjällä ja Baltian maissa suunnitellaan turvetuotannon lisäämistä. Se todennäköisesti nostaa hintoja ja myös vähentää Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta.

Hintojen nousu tulee näkymään tuotteiden hinnoissa. Siten kotimaisen tuotannon kilpailukyky heikkenee. Myös MTK on ollut erittäin huolissaan asiasta. Kun energiaturpeen käyttö ajetaan alas, ei pelkkien kuivike- tai kasvualustaturpeen tuottaminen ole kannattavaa. Tämä huonontaa entisestään Suomen kilpailukykyä ja huoltovarmuutta.

Lisää työttömiä ja vähemmän kotimaista tuotantoa

Kauppapuutarhaliiton kyselyssä 90 prosenttia vastanneista ilmoitti lopettavansa toiminnan, jos turvetta ei voisi enää käyttää kasvualustana. Tämä tarkoittaa, että ruukkuyrtit- ja salaatit, kotimaiset kurkut ja yli 40 miljoonaa kesäkukkaa vuosittain tulisikin ulkomailta. Myös työpaikkoja menetettäisiin huomattava määrä.

Antibiootti- ja salmonellavapaa suomalainen siipikarja

Kuiviketurpeen käytön takia lintujen jalkapohjat, joita pidetään hyvinvoinnin mittareina, ovat poikkeuksellisen terveet. Kotieläintuotannossa yleisesti käytössä oleva kuiviketurve on imukyvyltään ja happamuudeltaan sellaisia, että nykyisen kaltainen tilanne on saavutettu kotimaisessa broilerintuotannossa vain kuiviketurpeen takia.

Suomi on niitä harvoja maita, joissa siipikarjantuotannossa ei käytetä antibiootteja. Kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n mukaan antibioottiresistenssi on yksi suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhista ja todellinen uhka myös Suomessa. Suomalaisessa broilerissa ei ole salmonellaa, eikä antibiootteja. Antibioottien tehon säilyttämisen yksi avain on antibioottien käyttötarpeen vähentäminen lihatuotannossa ja sitä kautta ihmisten ravinnon kautta saadun antibioottien määrän väheneminen. Turve on ylivoimainen muihin kuivikkeisiin verrattuna.

Hapan turve on antiseptista, sitoo ammoniakkia ja kosteutta. Lisäksi sillä on bakteerien kasvua estäviä ominaisuuksia. Turve toimii myös linnuille virikkeenä ja on erinomaista kylpymateriaalia linnuille. Käytön jälkeen kuivike käy sellaisenaan lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi pellolle.

Turpeelle ei ole vaihtoehtoja

Turpeelle on etsitty vaihtoehtoja esimerkiksi ruokohelpistä, kuituhampusta tai nollakuidusta. Mikään näistä ei ole ollut yhtä puhdasta kuin turve. Teollisuuden sivuvirroista tai pellosta otetusta kuivikkeesta on löydetty kampylobakteereita ja salmonellaa. Miten tällainen asia perustellaan ilmastomuutoksella ja vihreillä arvoilla, kun tuloksena on kotimaisen tuotannon alasajoa, eläinten hyvinvoinnista tinkimistä ja ulkomaisen tuonnin lisäämistä ja riippuvuuden kasvattamista ulkomaiseen tuotantoon.

Kuka maksaa turpeentuotannon alasajosta johtuvan turvesoiden uudelleenmetsityksen kustannukset?

Suomessa turve tuotetaan vastuullisella ja kestävällä tavalla. Suomen turvemaista on turvetuotannossa ympäristöhallinnon ympäristöluparekisterin mukaan 64 000 hehtaaria eli 0,8 % Suomen turvemaista. Yhteensä turvemaita on Suomessa 9,08 miljoonaa hehtaaria.

Hallitusohjelman mukaan hallituksen keskeisin tavoite on Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Osana tätä suunnitelmaa on energiaturpeen käytön vähentäminen. Käytännössä tämä on osoittautumassa energiaturpeen tuotannon alasajoksi etuajassa.

Kun tuotanto ajetaan alas etuajassa, laskelmien mukaan noin 15 000 suohehtaarilta jää energiaturpeen nosto kesken. Soiden uudelleenmetsitys on hankalaa ja kallista. Metsänistutuksen hinnaksi arvioidaan olevan 200-300 euroa hehtaarilta. Hintaa nostaa se, että hapan suo pitää tuhkata ennen istutusta. Istutuksen hinnaksi tulee noin 30 – 45 miljoonaa euroa.

Tein kirjallisen kysymyksen, että kuka maksaa turpeentuotannon alasajosta johtuvan turvesoiden uudelleenmetsityksen kustannukset.

Vaarantaako turpeen alasajo kotimaisen broilerinlihan tuotannon?

Energiaturvetta nostettaessa, suon maatuneesta pintakerroksesta saadaan kuiviketurvetta, jota käytetään sekä kasvualustana, että esimerkiksi lypsykarjan ja siipikarjan kuivikkeena. Jos turpeentuotanto ajetaan alas, mistä jatkossa saadaan kuiviketurvetta? Venäjällä ja Baltian maissa suunnitellaan turvetuotannon lisäämistä. Meidän pitää huolehtia omasta tuotannosta, huoltovarmuudesta ja työpaikoista.

Kyseessä on myös lintujen hyvinvointi

Kuiviketurpeen käytön takia lintujen jalkapohjat, joita pidetään hyvinvoinnin mittareina, ovat poikkeuksellisen terveet. Kotieläintuotannossa yleisesti käytössä oleva kuiviketurve on imukyvyltään ja happamuudeltaan sellaisia, että nykyisen kaltainen tilanne on saavutettu kotimaisessa broilerintuotannossa vain kuiviketurpeen takia.

Antibiootti- ja salmonellavapaa suomalainen siipikarja

Suomi on niitä harvoja maita, joissa siipikarjantuotannossa ei käytetä antibiootteja. Kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n mukaan antibioottiresistenssi on yksi suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhista ja todellinen uhka myös Suomessa. Suomalaisessa broilerissa ei ole salmonellaa, eikä antibiootteja. Antibioottien tehon säilyttämisen yksi avain on antibioottien käyttötarpeen vähentäminen lihatuotannossa ja sitä kautta ihmisten ravinnon kautta saadun antibioottien määrän väheneminen. Turve on ylivoimainen muihin kuivikkeisiin verrattuna.

Hapan turve on antiseptista, sitoo ammoniakkia ja kosteutta. Lisäksi sillä on bakteerien kasvua estäviä ominaisuuksia. Turve toimii myös linnuille virikkeenä ja on erinomaista kylpymateriaalia linnuille. Käytön jälkeen kuivike käy sellaisenaan lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi pellolle.

Vaihtoehtoja ei ole

Turpeelle on etsitty vaihtoehtoja esimerkiksi ruokohelpistä, kuituhampusta tai nollakuidusta. Mikään näistä ei ole ollut yhtä puhdasta kuin turve. Teollisuuden sivuvirroista tai pellosta otetusta kuivikkeesta on löydetty kampylobakteereita ja salmonellaa. Tein asiasta kirjallisen kysymyksen, miten varmistetaan, että suomalainen broilerintuotannon eläintautitilanne tai lintujen hyvinvointi ei kärsi turpeen alas ajosta?

Nostaako turpeen käytön alasajo kotitalouksien ja yritysten energian hintaa?

Turve on pitkään ollut Suomessa merkittävä energianlähde. Poliittisien linjausten takia turpeen käyttö on ollut välillä kasvussa ja välillä laskussa. Tällä hetkellä turpeen käyttöä energianlähteenä on vähennetty ja ollaan vähentämässä lisää. Hallitusohjelman mukaan turpeen energiakäyttö puolitetaan vuoteen 2030 mennessä.

Suomeen on rakennettu 7 miljardilla eurolla voima- ja lämpölaitoksia, jotka hyödyntävät energianlähteenä mm. turvetta. Monet lämpölaitokset tarvitsevat edelleen osan polttoaineestaan energiaturpeena. Kun näitä laitoksia muutetaan turpeen energianpolton kieltämisen yhteydessä, maksaako kuluttaja hinnan kalliimpana energian hintana.

Energiapolitiikka on Suomessa ollut varsin ailahtelevaa ja huonosti ennustettavaa tulevaisuuden suhteen.

Suurista muutoksista energia-alasta tulisi olla selvät laskelmat kokonaisvaikutuksista ja tulisi tuoda avoimesti esille. Turpeen käytön alas ajaminen nostaa todennäköisesti reilusti kotitalouksien ja yritysten energian hintaa.

Turve on kotimainen polttoaine, joka tukee huoltovarmuutta ja työllisyyttä

Turpeen energiakäytön vähentyessä puutarhaturpeen tuotanto vaarantuu. Turve on arvokas suomalainen luonnonvara, jota voidaan käyttää moniin tarkoituksiin. Energiaturve on korvannut ennen kaikkea hiiltä. Turve mahdollistaa seospoltossa muiden vaikeammin hyödynnettävien polttoaineiden, kuten metsähakkeen ja peltobiomassojen käyttöä. Korvataanko kotimainen energianlähde jopa ulkomaisilla energianlähteillä.

Hiilineutraalisuus ei saa vaarantaa huoltovarmuuttamme

Turpeen käytön loppumisen myötä menetettäisiin turve myös huoltovarmuuspolttoaineena, sillä jos energiaturpeen normaaliaikainen käyttö loppuu, loppuu myös sen kaupallinen tuotanto, eikä ole mitä varastoida huoltovarmuustilanteita varten.

Turve on Suomen energiahuoltovarmuuden kannalta erityisen tärkeä polttoaine, joten sen saatavuus tulee varmentaa entistä paremmin. Turve on kantojen ohella ainoa kotimainen polttoaine, joka kestää useamman vuoden varastointia ja soveltuu hyvin turvaamaan suomalaisen polttoaineen huoltovarmuutta.

Jos turvetuotantoa ajetaan alas, niin tuotantoalueita ei hyvin nopeasti saada uudelleen turvetuotantoon, mikäli siihen tulee tarve. Turvetuotannon vähentäminen vähentää kotimaassa energia-alan työpaikkoja. Samalla turvetuotantoalan osaaminen vähenee, koska alan asiantuntijat siirtyvät toisiin tehtäviin. Myös turvealan koneet ja laitteet jäävät vähemmälle käytölle.  Turpeen tuotantoon ja kuljetukseen käytettävä kalusto ja henkilöstön osaaminen voivat kadota nopeasti. Kriisitilanteissa meidän tulee olla omavaraisia. Huoltovarmuutta ei saa vaarantaa.

Turve tuotetaan vastuullisella ja kestävällä tavalla Suomessa

Suomen turvemaista on turvetuotannossa ympäristöhallinnon ympäristöluparekisterin mukaan 64 000 hehtaaria eli 0,8 % Suomen turvemaista. Yhteensä turvemaita on Suomessa 9,08 miljoonaa hehtaaria.

Tein ministerille kirjallisen kysymyksen, paljonko on tullut rahallista menetystä Suomelle, kotimaisille yrityksille ja yrittäjille sekä hinnankorotuksina kotitalouksille, kun turpeen energiakäyttöä on hallitus päättänyt ajaa alas.