Poliisiasemille lappuja luukulle – paperittomille riittää rahaa

Poliisin toimipisteissä haja-asutusalueilla laitetaan kohta lappuja luukulle ja toimintaa lopetetaan. Ensi vuodelle kuitenkin esitetään jopa 2 miljoonaa euroa laittomasti maassamme olevien majoitukseen, ruokaan ja lääkkeisiin, mutta rahaa ei riitä poliisille.

Poliisi kuuluu toimivaan yhteisöön

Poliisihallitus julkaisi joulukuussa 2019 poliisin valvonta- ja hälytystoiminnan tilaa käsitelleen selvityshankkeen loppuraportin. Raportissa havaittiin, että mitä kauempana kasvukeskuksista tehtävä on, sitä todennäköisemmin poliisi hoitaa tehtävän puhelimitse. Tämä johtaa väistämättä siihen, että haja-asutusalueilla poliisi ei ole enää osa yhteisöä. Miten harvaan asutuille alueille riittää poliisipartioita?

Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n puheenjohtaja Jonne Rinteen poliisikokemuksen mukaan haja-asutusalueilla kynnys kutsua poliisi apuun on kasvukeskuksia korkeampi. Harvaan asutuilla alueilla on pääsääntöisesti, yritetty kaikki keinot ennen poliisin kutsumista paikalle. Poliisi siis pääsääntöisesti kutsutaan paikalle vain todellisessa tarpeessa.

Turvallisuus ei parane poliisin toimintaa supistamalla

Pienet poliisiasemat, kuten Suonenjoki, Kitee, Juankoski ja Lieksa ovat vaarassa. Mielipiteitä ei ole kysytty kuntalaisilta, kansanedustajilta tai kuntapäättäjiltä.

Tein syyskuussa ministerille kirjallisen kysymyksen, kuultuaan erään poliisiaseman palvelujen loppumisesta. Sisäministeri Maria Ohisalo vastasi, että poliisilaitokset tekevät itsenäisesti toimipaikkojen aukioloja ja mahdollista sulkemista koskevat päätökset. Poliisihallituksella ei ole varsinaisesti keinoja tai toimivaltaa puuttua näihin. Poliisihallitushan on sisäministeriön alainen instanssi. Onko siis nyt päätetty antaa jossain valtuutus rajuille harvennushakkuille poliisin toimintaan Itä-Suomessa? Entä luvatut tasapuoliset palvelut?

Jos poliisihallitus vastaa siitä, että palvelut ovat tasapuolisia koko Suomessa, niin nyt juuri tasapuolisuuden toteutuminen vaarantuu. Jos paikkakunnalla rehottaa kasvava huumeongelma, niin häviääkö ongelma lopettamalla poliisin palvelut. Ei. Tai jos alueella on esiintynyt valepoliiseja, poistuuko ongelma poistamalla oikean poliisin palvelut. Ei.

Siirtyykö rikollisuus yhä enenevissä määrin haja-asutusalueille

Palveluiden tasapuolistaminen ei onnistu palveluita rajusti keskittämällä. Suomessa on pitkät välimatkat, joilla on väliä saavutettavuuteen. Uskaltaako poliisi kohta enää toimia?

Olen hyvin huolestunut myös rahoituksen riittävyydestä ja poliisiemme työrauhasta. Samalla kannan huolta, mihin johtaa turvallisuudesta vastaavan sisäministerin Ohisalon (vihr.) puolueen kannattama ajatus huumeiden laillistamisesta. Huumeisiin jää yhä useampi koukkuun. Huumeet lisäävät rikollisuutta ja perheiden pahoinvointia.

Nämä poliisin lakkautuksien suunnitelmat tulee perua

Laittomasti maassamme olevat tulisi palauttaa pois Suomesta. En kannata huumeiden käytön ja hallussapidon laillistamista. Poliisin palvelut ovat kansalaisille oleellisia. Haja-asutusalueesta ei saa tehdä rehottavaa kasvualustaa rikollisuudelle.

Nyt jotain tolkkua tähän!

Tämä on vakava poliisiasia

Jotain tolkkua tähän! Poliisin toimipisteissä Itä-Suomessa laitetaan kohta lappuja luukulle ja toimintaa lopetetaan. Ihmetyttää, että ensi vuodelle esitetään jopa 2 miljoonaa euroa laittomasti maassamme olevien majoitukseen, ruokaan ja lääkkeisiin.

Oman maamme kansalaisten turvallisuus ei parane poliisin toimintaa supistamalla. Ollaanko nyt turvallisuutta heittämässä romukoppaan? Pienet poliisiasemat, kuten Suonenjoki, Kitee, Juankoski ja Lieksa ovat vaarassa. Eipä asiasta paljoa ole kyselty mielipiteitä kuntalaisilta, kansanedustajilta tai kuntapäättäjiltä.


Laitoin syyskuulla ministerille kirjallisen kysymyksen kuultuani erään poliisiaseman palvelujen loppumisesta. Sisäministeri Maria Ohisalo vastasi, että poliisilaitokset tekevät itsenäisesti toimipaikkojen aukioloja ja mahdollista sulkemista koskevat päätökset. Poliisihallituksella ei ole varsinaisesti keinoja tai toimivaltaa puuttua näihin.


Poliisihallitushan on sisäministeriön alainen instanssi. Onko siis nyt päätetty antaa jossain valtuutus rajuille harvennushakkuille poliisin toimintaan Itä-Suomessa? Entä luvatut tasapuoliset palvelut?

Jos poliisihallitus vastaa siitä, että palvelut ovat tasapuolisia koko Suomessa, niin tässähän juuri tasapuolisuuden toteutuminen vaarantuisi. Jos paikkakunnalla rehottaa kasvava huumeongelma, niin häviääkö ongelma lopettamalla poliisin palvelut. Ei. Tai jos alueella on esiintynyt valepoliiseja, poistuuko ongelma poistamalla oikean poliisin palvelut. Ei.


Onko pian haja-asutusalue loistomesta rikollisille? Palveluiden tasapuolistaminen ei onnistu palveluita rajusti keskittämällä. Suomessa on pitkät välimatkat, joilla on väliä saavutettavuuteen.

Mutta uskaltaako poliisi kohta enää toimia? Olen hyvin huolestunut myös rahoituksen riittävyydestä ja poliisiemme työrauhasta. Samalla kannan huolta, mihin johtaa turvallisuudesta vastaavan sisäministerin Ohisalon (vihr.) puolueen kannattama ajatus huumeiden laillistamisesta. Huumeisiin jää yhä useampi koukkuun. Huumeet lisäävät rikollisuutta ja perheiden pahoinvointia.


Ehdottomasti nämä paikalliset poliisin lakkautuksien suunnitelmat tulisi perua. Laittomasti maassamme olevat tulisi palauttaa pois Suomesta. En kannata huumeiden käytön ja hallussapidon laillistamista.

Poliisin palvelut ovat kansalaisille oleellisia. Haja-asutusalueesta ei saa tehdä rehottavaa kasvualustaa rikollisuudelle.

Vihreiden kannabisajattelu on vastuutonta

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) haluaa, että huumeiden käytöstä ei rangaistaisi. Ministerin kanta on hyvin vastuuttoman ja pelottavan tuntuinen.


Vihreiden puoluekokous on päättänyt tavoitella luopumista kannabiksen käytön rangaistavuudesta

Vihreät tavoittelevat myös, että pieniä määriä saisi pitää hallussaan ja jopa kasvattaa kannabista omaan käyttöönsä ilman pelkoa rangaistuksista. Tämä on erittäin vakava suunta, jolle vihreät ovat innokkaasti lähteneet.

Sisäministerin huumemyönteisyys tuntuu hälyttävälle. Sisäministeri vastaa kansalaisten turvallisuudesta. Tämän alaisuuteen kuuluu poliisi ja rajavalvonta. Voiko siis huumemyönteinen sisäministeri olla tehtäviensä tasalla?

Miten käy kansalaisten turvallisuuden?

Jo nyt Suomessa huumeongelma lisääntyy koko ajan. Perheissä on ongelmia ja yhä nuoremmilla on ongelmia huumeiden takia. Huumeongelmaa ei ole saatu Suomessa riittävästi hoidettua kuntoon.

Huumeiden aiheuttamien ongelmien hoitoon ei ole riittävästi rahoitusta edes nyt.  En usko, että vihreiden idea kerätä veroja huumeista ja rahoittaa sillä haittakäytön hoitamista on järkevää. On erittäin outoa, jos Suomen huumeongelmaa yritettäisiin hoitaa sillä, että huumeiden käyttö laillistetaan. Laillistaminen päin vastoin lisäisi ongelmia.

Turvallisuudesta vastaava ministeri Ohisalo, miten estätte, ettei muu huumeiden käyttöön liittyvä rikollisuus lisäänny?

Huumeita ei tule laillistaa. Miedoista huumeista yleensä siirrytään vahvempiin ja ongelmat syvenevät. En voi ymmärtää turvallisuudesta vastaavan ministerin arvopohjaa näin vakavassa asiassa.