Ranskan Strasbourgissa kokoontuu sekä Euroopan Neuvosto, että Euroopan Parlamentti säännöllisesti. Euroopan Neuvosto on ihmisoikeusjärjestö, johon kuuluu kansanedustajia koko Euroopasta. Euroopan neuvoston päämaja on Palais de l’Europe Strasbourgissa, jonka suurta istuntosalia käytetään neljä kertaa vuodessa viikon ajan, kun Euroopan Neuvosto kokoontuu istuntoon.
Muutaman sadan metrin etäisyydellä sijaitsee Euroopan Parlamentin virallinen kotipaikka. Vuonna 1992 EU:n jäsenvaltiot päättivät yksimielisesti, että tämän lisäksi toimintoja on myös Brysselissä. Mepit ja virkamiehet ja useita rekkoja kokoustarvikkeita matkustavat pariksi päiväksi joka kuukausi Brysselistä Strasbourgiin kokoustamaan. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen mukaan vuonna 2014 Strasbourgin toimipaikan kulut olivat 109 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän lisäksi matkakuluihin menee noin 5 miljoonaa euroa vuodessa.
Olenkin ihmetellyt, eikö näitä tiloja voisi yhdistää kahden organisaation käyttöön. Euroopan Neuvosto ja Euroopan Parlamentti eivät kokoonnu yhtä aikaa Strasbourgissa. Onneksi on kuitenkin aikeita, että parlamentilla olisi vain yksi toimipaikka. Tuollaisten isojen pytinkien pitäminen pääosin tyhjänä tai vajaakäytöllä yli 300 päivää vuodessa tuntuu suomalaisesta veronmaksajasta käsittämättömälle tuhlailulle, kauhistelee Reijonen.
Olen Euroopan Neuvoston suomen valtuuskunnan jäsen ja matkustin viime viikolla ensimmäisen kerran korona-ajan jälkeen Strasbourgiin Euroopan Neuvoston istuntoon.